Millainen ihminen minä olen?

Olen ensisijaisesti luotettava ja aidosti välittävä, elämästä kiinnostunut ihminen.

Olen perusluonteeltani ahkera, vilpitön ja myönteinen. Minun on helppoa toimia erilaisten ihmisten kanssa ja edistää asioita hyvällä meiningillä. 

Olen rakastava perheen äiti ja puoliso. Pyrin olemaan hetkissä läsnä, vaikka minulla olisi monta ”rautaa tulessa”. 

Pidän luonnossa liikumisesta, laulamisesta ja lukemisesta. Harrastan kirjoittamista, tieteen seuraamista, vapaaehtoistyötä sekä politiikkaa. 

Koulutukseni

Valmistuin 1995 Savonlinnan OKL:sta lastentarhanopettajaksi. 

Vuonna 2022 valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi.

Vuonna 2005 valmistuin varhaiskasvatuksen ja kasvatustieteen maisteriksi.

Vuonna 2018 suoritin yrittäjän ammattitutkinnon

Vuonna 2018 suoritin hyvinvointivalmentajan ja personal trainerin tutkinnot.

Vuonna 2021 valmistuin Itä-Suomen yliopistosta opinto-ja uraohjaajaksi. 

Miten minusta tuli vaikuttaja?

Minua motivoi jo kouluikäisenä tasa-arvo ja nollatoleranssi kiusaamiseen. Siksi puutuin yläkoulussa koulukaverini kiusaamiseen vaatien opettajilta ja rehtorilta hänen siirtämistään toiseen ryhmään. Se onnistui, mutta rohkean tekoni vuoksi kiusaaminen siirtyi kohdistumaan minuun itseeni.

Huomasin raskaalla tavalla, miten kamalaa kiusattuna oleminen oli ja miten vähäisiä opettajien kyvyt havaita kiusaamista olivat. Kiusaaminen tapahtui välitunneilla, juuri ennen opettajien saapumista paikalle.

Yläkoulussa ymmärsin, että aikuisten läsnäololla on erityinen merkitys kiusaamiseen puuttumisessa. Havaitsin myös, että yhteisön hyväksyessä hiljaa kiusaamisen, se saa aivan vapaasti jatkua. Päättelin, että en suostu olemaan se hiljainen hyväksyjä. Halusin edistää hyvinvointia käyttäytymällä toisin, en halunnut vahvistaa hiljaa olemalla pahoinvointia.

Tuo kiusaamisen kokemus vahvisti heikompien puolustamisen ajatustani. Joten vaikka kiusattuna oleminen satutti, se antoi minulle myös voimaa mennä eteenpäin, kasvaa uudenlaiseksi. Lopulta kiusaaminen loppui, koska pidin puoleni. Myös omassa luokassani tapahtui hyvinvoinnin kasvua. Luokkatoverinikin pelastui!

Olen noiden kokemusten kautta päätynyt ottamaan vastaan vastuullisempia yhteisen hyvän edistämisen tehtäviä. Joten lukiossa hain ja minut valittiin puheenjohtajaksi oppilaskuntaan. Tämän jälkeen olen ollut sekä harrrastuksissa että opiskeluaikoina vastuutehtävissä. 

Puoluepolitiikkaan lähdin mukaan vasta aikuisena hieman vahingossa, kun minua pyydettiin mukaan erääseen eduskuntavaalitiimiin.

Kiinnostukseni aktivoitui uudella tavalla ja lähdin ehdolle seurakuntavaaleissa tullen valituksi kirkkovaltuustoon ja myöhemmin olin ehdolla kuntavaaleissa päästen varavaltuutetuksi vuonna 2008.

Vuodet 2012 – 2022 olen toiminut varsinaisena jäsenenä kaupunginvaltuustossa. Ja vuonna 2020 olin ehdokkaana eduskuntavaaleissa saaden lähes 1200 ääntä. 

Työni

Työskentelen tällä hetkellä koulutuksen asiantuntijatehtävässä. Lisäksi omistan valmennusalan yrityksen.

Mitä haluan?

Haluan vaikuttaa luottamuksen ilmapiirin ja turvallisuuden edistämiseen yhteiskunnassa. 

Pienten lasten hyvä ja tasapainoinen elämä on minulle tärkeä asia.  Kun huolehditaan pienimmistä parhaiten, minun mielestäni samalla vahvistetaan kaikkien ihmisten elämän hyvää perustaa.

Voit seurata minua somessa FB @poliitikkolilla IG @lillasaaristo

Minulle tärkeitä tavoitteita

1. Lapset, perheet, nuoret

  • Perhepalveluihin kodinhoitajapalvelut ja hyvinvointineuvolamalli
  • Varhaiskasvatukseen resursseja ja maistereille kunnon palkka
  • Perusopetukseen opoja lisää ja tukitoimet kuntoon tunneille, opettajille opetusrauha
  • Toiselle asteelle yhteiset pelisäännöt ja vahvempaa yhteistyötä ammatillisen ja lukion opiskeluun
  • Jokaiselle mahdollisuus yrittäjyysopintoihin jo alakoulussa
  • Nuorille tukea ajoissa ja vahvuutta ennaltaehkäiseviin palveluihin
  • Uutta teknologiaa käyttöön

Ovatko tavoitteeni sinullekin tärkeitä? Tule mukaan tiimiini!

2. Ikäihmiset

  • Ikääntymiseen tukea, turvaa ja luottamusta
  • Tehoa ja palvelua helposti, ihmisen kokoista palvelua
  • Helppoja teknologisia apuvälineitä kaikille
  • Omaishoitajille tukea, vapaajaksoja ja taloudellista turvaa

3. Turvallinen arki ja työ ihan kaikille

  • Nopeus ratkaisee, mutta laatu enemmän!
  • Ajanvaraus ja yksilön hyvä esiin –  teknologiaa käyttöön ihmistä varten
  • Hallinnon oltava kevyttä, raha käytettävä hoivaan!
  • Yrittäjien ja yhdistysten osuutta enemmän, siten turvataan palvelut myös maaseuduille
  • Palo- pelastus- ja poliisi = on varmistettava kansakunnan turva kaikkina aikoina!

Minulle tärkeitä teemoja ovat koulutus, hyvinvointi ja yrittäjyys. Näistä teemoista löydät ajatuksiani teemat välilehdeltä sekä artikkeleista ja blogista

Arvojani

  • Kuuntelen, otan selvää ja vien asioita eteenpäin sitkeästi ja sisukkaasti
  • Yrittäjäasenteella hommat hoituu ja näen yhteisen hyvän
  • Päätöksentekokykyä löytyy ja osaan ratkaista vaikeat asiat ratkaisukyvyllä ja neuvottelutaidolla
  • Vastuu ja ahkeruus ovat elämän mottona

Onko sinulla samat arvot? Tule mukaan Lillan tiimiin.

Ota minuun yhteyttä rohkeasti ja pyydä mukaan tilaisuuksiin! Tulen mielelläni. Jutellaan asioista, puhutaan ja vaikutetaan porukalla!

Työtä on tehty ja lamakin koettu

Olen työskennellyt nuoresta alkaen erilaisissa ”hanttihommissa”. Olen kokenut myös lama-ajan raadollisuuden yrittäjäperheessä ja nähnyt elämän muuttumisen radikaalisti.

Opiskeluni on kulkenut elämässäni aina vahvasti työn ohessa, mikä on pitänyt kiinni ajassa. Tunnen Suomen opetusjärjestelmän kaikki toimialueet ja olen työskennellyt varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, kansanopistossa, musiikkiopistossa sekä ammatillisessa koulutuksessa.

Olen ollut projektitehtävissä ja yrittäjänä sekä valmentaja. Opettajana työskenteleminen on ollut urani kaikkein pisin ja henkilökohtaisen kasvuni kannalta paras työkokemukseni.

Tällä hetkellä työskentelen oppilaitoksen aluepäällikkönä ja yrittäjänä.

Luottamustehtäviä

  • Etelä-Karjalan hyvinvointialue, varavaltuutettu, yksilöjaoston varajäsen, osallisuus- ja demokratiajohtokunnan varajäsen 2022 alkaen
  • Etelä-Karjalan Osuuspankki, edustajiston jäsen 2021 alkaen
  • Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, valtuuston puheenjohtaja 2021 alkaen
  • Imatran kaupunginvaltuusto, jäsen, 2021 alkaen
  • Kaakkois-Suomen poliisin neuvottelukunta, puheenjohtaja, 2021 alkaen
  • Imatran kaupunginhallitus, jäsen 2017 – 2021
  • Imatran kaupunkikehityslautakunta hallitusedustaja, 2017 – 2021
  • Imatran Seudun Yrittäjät hallituksen varapuheenjohtaja, 2019-2020
  • Imatran Seudun Yrittäjät, hallituksen puheenjohtaja 2018 – 2019
  • Etelä-Karjalan Yrittäjät, hallituksen varapuheenjohtaja 2018 – 2019
  • Suomen Yrittäjät hallituksen varajäsen, 2018 – 2019
  • Imatran Seudun Yrittäjät hallituksen jäsen, 2010 – 2020
  • Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallituksen varapuheenjohtaja 2012 – 2016
  • Imatran lasten – ja nuorten lautakunta, jäsen 2012 – 2016
  • Etelä- Karjalan koulutuskuntayhtymä, valtuusto, jäsen 2012 – 2016
  • Imatran seurakunta, kirkkovaltuusto, jäsen, 2011 – 2014
  • Imatran kaupunginvaltuusto, varajäsen 2008 – 2011
  • Imatran tekninen lautakunta, varajäsen 2008 – 2011
  • Ruokolahden opetusalan ammattijärjestö, hallituksen jäsen 2007 – 2010
  • Rautjärven musiikkiyhdistys, hallituksen jäsen 1997 – 1998
  • Simpeleen Urheilijat, hallituksen jäsen 1996 – 1998
  • Simpeleen Urheilijat, nailiikuntajaoston puheenjohtaja 1996 – 1998
  • Joensuun yliopisto, edustajiston jäsen 1992 -1995
  • Imatrankosken lukio, oppilaskunnan puheenjohtaja 1990- 1991

Työ- ja vapaa-ajan sekä politiikan toiminnoistani voit lukea enemmän mediajulkaisuista.

♥ Mitäs muuta?

Tunnen tavallisen arjen haasteet ja perheen sekä työn yhteensovittamisen pulmakohdat. Samalla haluan edistää arjen sujuvuutta monitasoisesti.

Monet roolit ovat minulle luonnollinen elämänmuoto. Äitiys, työ, yrittäjyys ja vaikuttaminen on mahdollista yhdistää, lähipiirilleni olen tästä hyvin kiitollinen.

Ollaan yhteyksissä, tehdään hyvää yhdessä!

Lilla Saaristo