Nuorille enemmän!

Yksi toiveeni on lasten ja nuorten elämänlaadun parantaminen. Tämä tarkoittaa nuorten kuulemista, osallisuutta ja tekoja.

Mitä nuoret toivovat?

Onko nuorille riittävästi mukavaa toimintaa? Ovatko hengailupaikat mieleisiä ja sopivan rentoja? Onko kunnan palveluiden tarjonta nuorille sopivalla tavalla toteutettu?

Nuorisotilojen sijainti ja henkilöstön määrä vaikuttavat merkittävästi nuorten tulevaisuuteen. Turvalliset olosuhteet, aikuisen läsnäolo, yhdessä tekeminen ja luottamus ovat asioita, mitkä edistävät tutkimusten mukaan nuorten hyvinvointia.

Olen vaikuttanut nuorten elämään monissa rooleissa.

Päätöksentekijänä olen tarkastellut lukuja ja tulevaisuusvisioita. Olen nähnyt luvut, joiden mukaan lapsimääärä vähenee ja rakennukset vanhenevat kovaa vauhtia. Olen nähnyt sisäilmaongelmat, peruskorjausmiljoonat ja vuosikuluennusteet ja niiden vaikutukset lapsiin ja nuoriin.

Lapset ja nuoret tarvitsevat puhtaat ja terveet tilat sekä mahdollisuuksia kokoontua ja harrastaa. Kannatan mallia, jossa rahaa on käytetettävissä lapsille ja nuorille eli perheille, asukkaillemme, kuntalaisille.

Kannatan palveluiden keskittämistä uusiin tiloihin, kun se luo hyvinvointia. Luin ilolla uutista, jossa kerrottiin nuorisotilojen vetävän jopa satoja perjantai- illan aikana. Tämä osoittaa, että päätökset ovat olleet oikeita.

Kävin itse koulun pihamaalla jututtamassa nuoria lauantai-iltana. Heitä oli tuolloin paikalla reilusti, vaikka tilat eivät olleet avoinna. He olivat iloisia ja reipaita. Nuoret tulivat juttelemaan kanssani ja kohtaamisemme oli tärkeä hetki.

Nyt tavoitteni on mahdollistaa tilojen aukiolon laajentaminen ja jalkautuvan toiminnan kehittäminen. Voisiko tämä tapahtua lisäämällä yhteistyötä eri tahojen kanssa?

Tavoitteeni on ollut, että pystyisimme mahdollistamaan lapsille ja nuorille paikan, johon mennä jo aamulla ennen koulun alkua yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Nyt asiat näyttävät etenevän, koska tilat mahdollistavat tämän.

Uutisvuoksen uutinen kertoi, että nuorisopalvelut ovat järjestäneet aamutapaamisia, joissa on ollut tarjolla pientä purtavaa. Tämä on mielestäni todella tärkeää. On nuoria, joille aamiainen ei kotona maistu ja läksyihinkin tarvitsisi tukea. Voisiko tämä onnistua tulevaisuudessa koululla matalan kynnyksen palvelun kautta?

Olemme ottaneet hienoja askeleita lasten ja nuorten arkea huomioivaan toimintakulttuuriin. Se on tarkoittanut raskaita ja kipeitäkin päätöksiä. Mutta ilman näitä päätöksiä, emme olisi saavuttaneet yhteistä hyvää; terveitä ja puhtaita monikäyttötiloja lapsillemme ja nuorillemme. Samalla tilat ovat tarjolla aikille muillekin eri-ikäisille käyttäjille.

Uskon, että erilaiset käyttäjät löytävät paikkansa näissä tiloissa ja uusia yhteistyön muotoja löydetään pikku hiljaa. Uudet tilat ovat saavutettavissa monille myös esteettömyyden osalta.

Valtaosa päättäjistä on halunnut edistää hyvinvointia ja siten Imatran houkuttelevuutta. Kouluverkkouudistus on ollut suuri päätös, jolla on haluttu turvata terveelliset ja turvalliset oppimisympäristöt nyt ja tulevaisuudessa. Päätökset ovat esimerkillinen sijoitus, joka kohdistuu lapsiin ja nuoriin sekä opetus- ja ohjausalan henkilöstöön ensisijaisesti, mutta samanaikaisesti se tarjoaa perheille laadukkaat palvelut.

 

Sijoitus varhaiskasvatukseen kannattaa

Tukitoimet on satsattava varhaisiin vuosiin välittömästi.

Varhaiskasvatuksella on suuri merkitys elämässä pärjäämiselle. Voit kysyä, miksi?

Vastaus on, että alle kouluikäisen ihmisenalun kehityksen vauhti on lähes käsittämätön, jolloin kasvatusympäristöllä on suuri merkitys.

Lapsen hermostorakenne kehittyy voimakkaasti alle kouluikäisenä luoden pohjan elämälle. Lapsi kehittyy erityisen nopeasti alle kouluikäisenä ja tarvitsee tällöin paljon kehoa liikuttavia monipuolisia touhuja. Esimerkiksi leikkiminen, liikunta, laulaminen, tanssiminen, piirtäminen, maalaaminen ja kirjojen lukeminen ja kuunteleminen ovat tällaisia monipuolisia touhuja.

Lapsen elämään tulisi kuulua harjoitella turvallisesti elämää varten lapselle ominaisella tavalla, yhdessä. Erilaisten lautapelien ja pihapelien kautta rakennetaan yhteyttä muihin ihmisiin, kokeillaan pettymysten sietämisetä ja sääntöjen noudattamista sekä sitä, miten tullaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Lapsen tulisi nauttia hetkestä, saada hyppiä, nauraa ja höpsötellä.

Kun lapsi toimii lapsenomaisesti eli liikkuu, kulkee ulkoilmassa ja tekee kehollaan erilaisia asioita, hänen hermostonsa rakenne moninaistuu ja vahvistuu.

Varhaiskasvatuksen tehtävä on luoda edellä mainittu suotuisa ympäristö ja olosuhteet. Ammattitaitoisten henkilöstön toimesta lapsuudelle varmistetaan paras mahdollinen ympäristö.

Varhaiskasvatuksen toiminta on johdonmukaista, systemaattista ja jokaista pientä hetkeä syvällisemmin ymmärtävää. Juuri tähän ’näkymättömään’ osaamiseen perustuu työn tuloksellisuus. Taustalla on laaja osaaminen kehityksen kulusta, oppimisen ja kasvatuksen kokonaisuudesta, jota kuvataan varhaiskasvatussuunnitelmassa.

Kotikasvatuksella on toisenlainen rooli, siellä jaetaan arkea, tuetaan kasvua ja koetaan kiukkuja, sillä arkinen elämä lapsiperheessä on monien toimien ja toiveiden ristiaallokkoa.

Lapsen väsymys, hellyyden tarve, epävarmuus ja kasvukivut ovat vanhemmille kovia oman kasvunkin paikkoja. Vanhemmuudelle varhaiskasvatus on tukijalka, jonka avulla lapsen ja koko perheen arkea sujuvoitetaan.

Näin lapselle varmistetaan myös laaja-alainen tuki tarvittaessa. Ja liikkumalla, leikkimällä, pelaamalla, taiteilemalla sekä laulamalla voidaan korjata pulmia, joita nousee esiin pienen lapsen ollessa kyseessä.

Olipa kyseessä kehityksen viive tai lapsen käyttäytymisen pulma – siihen voidaan vaikuttaa tehokkaammin kuin milloinkaan tämän vaiheen jälkeen. Siksi satsaisin erittäin paljon varhaislapsuuteen.

Laatuaskel tarvitaan, mutta onko se oppivelvollisuusuudistus

Oppivelvollisuusiän nosto on pian totta. Eduskunta hyväksyi hallituksen esittämän oppivelvollisuuslain ja siihen sisältyvän oppivelvollisuusiän nostamisen 18 ikävuoteen. Samalla eduskunta hyväksyi myös toisen asteen tutkinnon suorittamisen maksuttomuuden.

Olen vankkumaton koulutuksen  ja osaamisen puolestapuhuja. Kannatan viimeiseen saakka tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua. Tämän vuoksi minun tulisi riemuita muutoksesta, jossa jokaiselle annetaan takuu 2. asteen tutkinnon suorittamisesta. Mutta en hypi riemusta, sillä olen huolissani.

Uudistus on upea, mutta kokonaiskuva puuttuu. Olen kokenut 2. asteen opettaja, joten tunnen koulutuksen maailmaa vuosien ajalta. Resursseja on jatkuvasti pienennetty opetuksesta toisella asteella.

Millä tavoin resurssit riittävät jatkossa varmistamaan laadukkaan elinikäisen oppimisen polun varhaiskasvatuksesta 2. asteelle?

Sisältääkö uudistus laatuaskeleet?

Olen huolissani oppivelvollisuusiän laajentamisen toteuttamisesta.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 puuttui toisen asteen tutkinto 15 prosentilta 20-29-vuotiaista. He ovat jo ohittaneet oppivelvollisuusiän. Heitä tämä uudistus ei tavoita. Uudistus ei tavoita myöskään tukea tarvitsevia muissa ikäryhmissä.

Tutkimustulokset osoittavat, että toisen asteen tutkinto varmistaa pärjäämisen yhteiskunnassa, mutta nyt luomme uuden rakenteen nurinkurisella tavalla, kohdentamatta resursseja tuen tarvitsijoihin.

Oppivelvollisuusiän pidentämisen 129 miljoonasta eurosta vain 14 miljoonaa kohdistuu itse ongelmaan: oppimisen tukeen ja apuun. Noin 115 miljoonaa euroa menee opintonsa keskeyttävien kannalta hukkaan.

Tulkitsen tilastoja yksinkertaistaen. Varhaiskasvatuksen ulkopuolelle jää 30% lapsista, perusopetuksessa on syrjäytymisvaaarassa olevia lapsia 30% ja toisen asteen tutkinto jää suorittamatta 30%. Onko asioilla yhtymäkohtia? Pitäisikö tätä tutkia?

Olisin odottanut laajaa keskustelua ja tutkimuksia sekä laskelmia siitä, millä tavoin voisimme välittömästi ja vastuullisesti kohdentaa tukitoimet kaikille ikäryhmille, tälle 30% joukolle oikea-aikaisesti.

Mielestäni tukea tarvitsevat olisi pitänyt huomioida ensin. Ei tarvita kummoista matematiikkapäätä, jotta voi havaita pulman.

Kohdentamalla rahat itse ongelman hoitamiseen, lapset ja nuoret hyötyisivät ja vältyttäisiin lähes 100 miljoonan euron veronkiristyksiltä ja ostovoiman leikkauksilta.

Mielestäni on välittömästi tarkasteltava tukitoimien laaja-alainen riittävyys. Lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat päivittäistä tukea, on kaikissa ikäryhmissä.

Pystyykö oppivelvollisuuden muutos sujuvoittamaan rakenteita siten, että ohjausta lisätään kaikille ikäryhmille?  Oppivelvollisuuden laajentamiseen käytetään rahaa 10 miljoonaa. Tuleeko tällä summalla kurottua kiinni aiemmat resurssipulan vaikutukset?

Olisimmeko voineet ratkaista tilanteen toisin?

Miten olisi maksuton varhaiskasvatus?
Pienemmät oppilasryhmäkoot?
Opinto-ohjauksen laajentaminen kaikille asteille?
Opettaja-erityisopettaja työparijärjestelmä? Lisää opettajankoulutuksen aloituspaikkoja? Opettajien palkkojen korottaminen? Työssäjaksamiseen satsaaminen?

Tehdäänkö oikeita asioita riittävillä tiedoilla? Pitääkö 6-vuotiaan odotella 2. asteen opiskeluaikaan saakka, ennenkuin saa apua? Sitähän tämä kärjistetysti tarkoittaa.

Työ vailla tekijää, tekijä vailla työtä

TYÖ VAILLA TEKIJÄÄ, TEKIJÄ VAILLA TYÖTÄ

Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimus osoittaa, että työvoimapula kasvaa eri aloilla. Huutava tarve on muun muassa terveydenhoidon ammattilaisista, betonirakentajista, hitsaajista, varhaiskasvatuksen opettajista sekä siistijöistä. Listaa voisi jatkaa pidemmälle.

Suomen Yrittäjien kysely paljastaa, että yli puolet pienistä ja keskisuurista yrityksistä sanovat osaavan henkilökunnan saatavuuden joko estävän tai rajoittavan yrityksen kasvua. Joka seitsemäs kokee työvoimapulan olevan merkittävä kasvun este.

Osaajapulaan on löydettävä välittömiä ratkaisuja koulutuksen ja yrityselämän saumattoman yhteistyön ja välittömän vuoropuhelun keinoin. Ratkaisuna osaajapulaan on vahva ja tasokas ammatillinen koulutus, ammatinvaihdon helppous, oppisopimuskoulutuksen lisääminen ja työperäisen maahanmuuton edistäminen.

Työelämän ulkopuolella on myös joukkoa, jonka työllistyminen on haastavaa tai joita työ ei välttämättä motivoi. Jokainen puuttuva lenkki vaikuttaa yrityksen kasvumahdollisuuksiin heikentävästi.

Osaajia on ”kosittava” uusin tavoin. Yritysten on voitava kasvaa. Palkkaamisen esteitä tulee madaltaa ja lisättävä työn joustavia mahdollisuuksia, kuten myös paikallista sopimisen mahdollisuutta. Työnantajakuluja on vähennettävä, jotta yritys kykenee työllistämään ilman raskasta kulutaakkaa. Myös yritysten on huolehdittava hyvän työnantajan maineesta, joka on takuuvarma kilpailutekijä työvoimamarkkinoilla.

On koko Suomen etu ja välttämättömyys, että työlle löytyy tekijä.

Lilla Saaristo, kaupunginvaltuutettu, Imatran Seudun Yrittäjien pj., kansanedustajaehdokas, Kokoomus

(Lukijalta: Etelä-Saimaa 22.2.)