Kasvatuksen ja koulutuksen puolella

Imatralla tehdään työtä hyvän koulupolun turvaamiseksi. Fasiliteetit on laitettu systemaattisesti kuntoon uusia rakennuksia rakentamalla. Seuraavaksi tulee panostaa pedagogiikkaan. Tämän vuoksi valmistelin yhdessä puolueemme opettajaryhmän kanssa aloitteen. Halusimme vahvistaa lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen mahdollisuuksia sekä rakentaa Imatran kaupungissa henkilöstöllemme motivoivaa työympäristöä systemaattisesti ja suunnitelmallisesti. Halusimme ottaa kantaa kasvatuksen ja opetuksen toimintaympäristön muutokseen, uusien koulukeskusten …

Sijoitus varhaiskasvatukseen kannattaa

Tukitoimet on satsattava varhaisiin vuosiin välittömästi. Varhaiskasvatuksella on suuri merkitys elämässä pärjäämiselle. Voit kysyä, miksi? Vastaus on, että alle kouluikäisen ihmisenalun kehityksen vauhti on lähes käsittämätön, jolloin kasvatusympäristöllä on suuri merkitys. Lapsen hermostorakenne kehittyy voimakkaasti alle kouluikäisenä luoden pohjan elämälle. Lapsi kehittyy erityisen nopeasti alle kouluikäisenä ja tarvitsee tällöin paljon kehoa liikuttavia monipuolisia touhuja. Esimerkiksi …

Oppimisen pelikirja

Monet tekijät vaikuttavat opintojen keskeyttämiseen. Tämän vuoksi toivon monipuolisempia ja innovatiivisempia ratkaisumalleja oppivelvollisuuskeskusteluun ja tuon ajatuksen oppimisen pelikirjasta esiin. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan oppivelvollisuuden pidentämiseen kaavaillulla 180 miljoonalla saataisiin tuhat uutta erityisopettajaa ja kaksivuotinen esiopetus koko ikäluokalle. Voisiko oppimisen pelikirjasta olla apua? Mielestäni oppimisessa kannattaisi ottaa mallia jääkiekon suhdeluvuista. Jääkiekossa valmentajien, henkilöstön ja pelaajien roolitukset …